Orionin kaasusumu ja Lovejoy

Seeing oli ihan mukava viimeyönäkin. Hieman säädetyillä asetuksilla päästään toissayötä parempaan lopputulokseen. Hieman enemmän pyrstöä esillä ja oikeastaan selkeästi vasta väärävärikuvassa. Selvästi tulee vastaan Tampereen valosaasteen määrä, komeetta kun oli taas kuvatessa keskustan suunnalla. Lisää kuvia ja juttua: http://www.pimennysmatkaaja.fi

Komeetta C/2013 R1 (LOVEJOY) kuvattu Härkämäellä.

Juutilaisen Jari on jo muutamaan otteeseen kuvannut Lovejoy-komeettaan, joka on jäänyt vähän ISON-komeetan “varjoon” mediassa. Lovejoy on kuitenkin erinomainen komeetta jota voi havaita jo kiikarilla. Lisäksi se on helpompi kohde havaittavaksi kuin ISON. Hentusen Veli-Pekka onnistui nappaamaan kuvan Lovejoysta 26.11.2012 kello 01-02. Komeetan pyrstö ei oheiseen kuvaan mahdu kokonaan, vaan… Continue reading

Lovejoy, Orionin kaasusumu, puolikuu yms.

Harmittavasti ISON-komeesta on tullut tehtyä parina peräkkäisenä aamuna negatiiviset havainnot pilvilauttojen vuoksi mutta onneksi ihan kokoaikaa ei ole ollut täysin pilvistä. Pitkästä aikaa, varmaankin kuukausiin oli todella mahtava seeing. Varmaan paras kuukausiin. Tämä tuli kuvattua odotellessa pilvien väistymistä horisontista, joka sitten jäikin pelkäksi haaveeksi. Orionin kaasusumua tuli kuvailtua samalla kun… Continue reading

Aamutaivaan komeetat

Aamutaivaalla on havaittavissa useampia komeettoja, joista kaksi kirkkainta ovat ISON ja LOVEJOY. Molemmat kirkastuvat kovaa vauhtia ja ovat saavuttamassa tulevina viikkoinan maksimikirkkautensa. Tämän jälkeen molemmat komeetat alkavat himmenemään taas varsin nopeaa vauhtia. Lisää kuvia aamutaivaan komeetoista, Vesta-asteroidista sekä Ceres-kääpiöplaneetasta löytyy havaintoblogistani: http://www.pimennysmatkaaja.fi

LINEAR-komeetta

Noin kaksi viikkoa sitten C/2012 X1 (LINEAR) -komeetta räjähti ja kirkastui 8,5 magnitudiin, josta se on jatkanut edelleen kirkastumistaan. Ennusteen mukaan komeetasta tulee keväällä hyvä kiikarikohde sen lähestyessä Aurinkoa. Lisää juttua Linearista: – http://www.pimennysmatkaaja.fi/2013/10/31/c2012-x1-linear-komeetta/ – http://www.pimennysmatkaaja.fi/2013/10/31/linear-komeetta-uudelleen-pinottuna/

ISON-komeetta

Tulipahan kokeiltua, joko ISON-komeetta olisi mahdollista saada kuvattua ilman seurantajalustaa? Vastaus kysymykseen selvisi 164 x 1,6 sekunnin valotuksen pinoamisen jälkeen ja kyllä se näyttäisi olevan mahdollista! Nyt sitten vain odotellaan marras- ja joulukuun vaihdetta, jolloin ISON alkaa ennusteiden mukaan kirkastumaan merkittävästi. Lähimmillään aurinkoa se on 28.11.2013 ja viimeisimpien mallien mukaan… Continue reading

Nova Del 2013 erottuu edelleen

Käänsin kameran kohti delfiiniä ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen ja hämmästyksekseni kahdesta kuvasta pinoamalla sain erottumaan jo 10,5 magnitudin kirkkauteen himmentyneen novan. Hädin tuskin mutta kuitenkin. Tarkempi havaintokuvaus löytyy blogistani, osoitteesta www.pimennysmatkaaja.fi.

KOI1540 eksoplaneetan ylikulku

Kepler-satelliitin havaitseman, mutta vielä vahvistamattoman eksoplaneetan KOI1540 ylikulku havaittiin Härkämäellä 3. – 4.10.2013. Planeetan ylikulku kesti noin 154 minuuttia ja se himmensi emotähtensä kirkkauta melko paljon, 54 mmag. Emotähti on valokäyrämittauksen tekemistä varten melko himmeä, vain 15,56 magntitudia. Kaikkiaan kohteesta saatiin 52 kuvaa 300 sekunnin valotuksella. Havainnosta on julkaistu raportti… Continue reading