Havaintojen tekoa etähallintaohjelman kautta

Härkämäen observatoriolla kokeiltiin ensimmäisen kerran 11. – 12.12.2016 välisenä yönä CCD-kuvaushavaintojen tekoa kotoa käsin Varkaudesta etähallintaohjelman avulla. Tämä menetelmä on käytössä jo monilla observatorioilla Suomessa ja varsinkin ulkomailla.

Uudessa katselutasanteessa ei tarvitse liikuttaa kattoa havaintojen aikana. Riittää, kun kaukoputken Paramount-jalustan ja SBIG-kameran hallinta voidaan suorittaa verkon välityksellä.

Viime yönä kohteena oli HAT-P-22b eksoplaneetan ylikulku. Kaikkiaan havaintoja tehtiin noin viiden tunnin ajan, jonka jälkeen kuvatiedostot siirrettiin verkon välityksellä kotikoneelle.

Itse katon mekaaninen siirto pitää tehdä vielä kuitenkin käsin paikan päällä, mutta muu työ voidaan sitten tehdä mistä tahansa paikasta, joka on verkkoyhteysalueella.

Tässä valokäyrä eksoplaneetan HAT-P-22b ylikulusta. Ylikulun kesto oli 173,1 minuuttia ja tähden himmeneminen 16,8 mmag. Kaikkiaan havaintosarjaan tuli 780 kuvaa 15 sekunnin valotuksella ja fotometrisella R-suotimella. Yksi kirkkausmittauksen vertailutähdistä (TYC 3441-1256-1) osoittautui Delta Scuti -muuttujaksi, joten sitä ei varsinaisissa mittauksissa voitu käyttää (alempi valokäyrä).hat-p-22b-transit

eclipsing-binary

Bookmark the permalink.

Comments are closed.