Tähtitieteellinen toiminta loppuu (Aprillipila)

Warkauden Kassiopeia ry. on päättänyt ylimääräisessä hallituksen kokouksessa lopettaa tähtitieteellisen toiminnan. Asia tullaan vahvistamaan huomisessa kevätkokouksessa. Taustalla päätökselle on jo vuosia jatkuneet huonot, erittäin pilviset talvet sekä yleinen turhautuminen teleskooppien focusoinnissa.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kauko Putkinen kommentoikin asiaa hallituksen kokouksen päätyttyä toteamalla mm. että ”avaruuden tutkiminen on muutenkin ihan tyhmää” sekä jatkosuunnitelmiaan heittämällä kaukoputkensa jorpakkoon ja keskittyvänsä jatkossa kiikaroimaan mökkinaapureitaan.

Härkämäen alue on tarkoitus muuttaa lähivuosien kuluessa entistä suuremmaksi luontopoluksi, jonka yhteyteen perustetaan Suomen suurin kaukoputkien joukkohauta. ”Sinne se Cellukin joutaa”, totesi Putkinen suunnitelmia esiteltäessä.

Jatkossa tähtitieteellisen toiminnan loputtua Härkämäen alueella on myös taivaalle katsominen ankarasti kielletty, jotta kenellekään ei edes tulisi mieleen jatkaa tähtien tiirailua.

About Jari Juutilainen

Jari Juutilainen on sähkövoimatekniikan insinööri, joka on ollut Kassiopeian jäsen vuodesta 2001 lähtien ja toimii yhdistyksen webmasterina. Jarin omiin havaintoihin pääsee tutustumaan Taivaanalla.fi -blogissa.
Bookmark the permalink.