Uidates Toomemäel – Vaeltelua Tuomiovuorella

Markku Raappana

Keskellä Tarton alavaa kaupunkia kohoaa vaikuttava, vehreä Toomemägi, joka oli aikoinaan muinaisen Suur-Emajoen korkeaa rantatörmää. Tämä suuri puistoalue ei ole pelkästään luonnon muovaama, vaan ihminen on vaikuttanut suuresti mäen ulkomuotoon rakentamalla alueelle linnoituksia ja tuhoamalla niitä, uusien vallanpitäjien rakentaessa taas uusia, omiin tarkoituksiinsa sopivia bastioneja ja vallihautoja. Vallikraavi (vallihauta)-katu jatko-osineen kiertää Toomemäen takaosaa ja erottaa Emajoen puoleisen mäen Toometagune-alueesta, mm. Kassi(=kissa)toome-puistosta. Kaupungin sydän, Raatihuoneen tori, sijaitsee aivan Toomemäen juurella, ja torilta pääsee vaeltamaan tälle Tuomiovuoreksikin kutsutulle kukkulalle Lossi-katua pitkin.

Lossi-katu etenee kohti Toomemäen huippua syvänteessä, jonka ylittää mäen päälle noustessa kaksi komeaa kävelysiltaa, Enkelinsilta ja Pirunsilta. Nämä hauskat nimet ovat syntyneet sattumalta, osittain kielellisten väärinkäsitysten vuoksi. Enkelinsillan alkuperäinen nimi oli Astronomia-silta, sillä sitä pitkin pääsi kävelemään tähtitornin suuntaan. Toomemäelle perustettiin 1800-luvun alussa englantilainen puisto, viroksi inglise park, jonka nimi muistuttaa suuresti myös viron sanaa enkeli (ingel). Taaempana mäellä olevan Pirunsillan nimelle löytyy myös pari erilaista selitystä. Tämä varhaisen betonirakentamisen monumentti valmistui Venäjän Romanov-keisarisuvun dynastian 300-vuotisjuhlaa varten, ja sillan nimi voisi johtua epäsuositun vallanpitäjän hienovaraisesta pilkkaamisesta. Toinen selitys löytyy sillan rakentamisen ideoineesta professori Manteuffelista (Teufel=saksaksi paholainen eli piru, Manteuffel =miespiru!)

Toomemäellä käveleminen on ollut aina suosittua ajanviettä tarttolaisten keskuudessa, sillä kauniin näköalan ohella puiston valtavaksi kasvaneet vaahterat, lehmukset ja jalavat antavat kesähelteilläkin suojaa paahtavalta auringolta. Alueen vaikuttavin nähtävyys on 1200-1400-luvuilta peräisin oleva Tuomiokirkon punatiilinen raunio, jonka tornit ja holvikaaret kohoavat yhä huikaiseviin korkeuksiin. Tähtitorni suunniteltiin alun perin rakennettavaksi Tuomiokirkon säilyneeseen osaan, mutta ajatuksesta luovuttiin sittemmin. Kirkon sisätiloissa sijaitsee nykyään Tarton yliopiston historian museo. Aivan Tuomiokirkon raunioiden kupeessa on vanhan limonadikioskin paikalle rakennettu samannäköinen Rotund-ravintola, jossa voi virkistäytyä Toomemäellä vaeltelun lomassa. Jo 1900-luvun alussa paikalla soitteli kesäisin puhallinorkesteri viihdyttäen limonadikioskin asiakkaita.

Toomemäelle on pystytetty useita patsaita ja muistomerkkejä yliopiston opettajille. Virolaiset rakastavat patsaita, kunhan ne on sijoitettu oikealle paikalle! Huomattavimpien patsaiden joukossa Toomemäellä on mm. tähtitieteilijä Struven muistomerkki tähtitornin pihamaalla. Toomemäeltä löytyy myös lukuisia arkkitehtonisesti ja historiallisesti merkittäviä rakennuksia. Aivan Tähtitornin alapuoleisella alueella on Püssirohukelder-niminen ravintola, joka on päässyt mm. Guinnessin ennätysten kirjaan maailman korkeimpana olutravintolana! Tämä entinen Ruutikellari valmistui jo 1770-luvulla ”kierrätysmateriaaleista”, sillä sen rakentamiseen käytettiin mm. kirkkojen purkutiiliä ja vallihaudan muureja. Vuosisatojen saatossa ruutikellarista tuli mm. vaunuvaja, varasto, panimon olutkellari sekä tähtitornin johtajan Grigori Levitskyn seismologisten kojeiden säilytyspaikka, kunnes vuonna 1981 avasi ovensa nykyisinkin toimiva suosittu, interiööriltään ainutlaatuinen ja herkullisia ruoka-annoksia tarjoava ravintola.

Toomemägi on ihastuttanut lukuisia suomalaisia Vironkävijöitä. Suomalais-virolainen kirjailija Aino Kallas, jonka kotikaupunki Tartto oli useiden vuosien ajan, kertoo päiväkirjoissaan kävelyistään Tuomiovuorella. Virosta Suomeen muuttanut ja täällä Hella Wuolijokena tunnetuksi tullut tarttolainen koulutyttö Ella Murrik kertoo muistelmissaan käynneistään venäläisen koulutoverinsa Olgan kotona Tarton tähtitornissa – Olgan isä oli yliopiston rehtori Levistky, tähtitieteilijä, joka aloitti Toomemäellä seismologiset tutkimuksensa ja toi tämän uuden tieteenhaaran Tarton yliopistoon.

Itäinen sali. Kuva © Markku Raappana.

Ehkä mielenkiintoisin tutustumiskohde Toomemäellä on Tarton yliopiston vanha tähtitorni, joka rakennettiin vuonna 1810. Tämä torni oli tutkimuskäytössä vuoteen 1964, jolloin uusi tähtitorni valmistui Tarton ulkopuolelle Tõravereen. Vanha torni jäi tähtitieteen harrastajien käyttöön ja vuonna 2011 restauroituun torniin avattiin tähtitieteen museo. Museo muodostuu viidestä näyttelytilasta: itäinen sali, kellohuone, läntinen sali, torni ja kellari. Itäisessä salissa esitellään tutkimusvälineitä aina 1800-luvun alkupuolelta saakka. Tosin salin vanhin esine on arabialainen tähtikarttapallo 1300-luvulta. Vitriineissä on paljon erinäköisiä, kauniita, kuparilta ja messingiltä kiiltäviä kojeita, joista jotkut muistuttavat epäilyttävästi teodoliitteja. Salin näyttävin esine on Fraunhoferin refraktori vuodelta 1824. Se on edelleen toimintakuntoinen restaurointien jälkeen. Putken hankki Tarton yliopistolle Wilhelm Struve.

Salin katossa olevan tutkimusaukon kautta seurattiin ohikulkulaitteella ”tähtien liikettä” meridiaanin ohi. Useiden näyttelypöytien vieressä on kosketusnäytöllä varustetut taulut, joissa on myös suomenkieliset tekstit.

Kellohuoneessa on nimensä mukaisesti kello, ihan kaappikello, tarkemmin Loebnerin heilurikello. Kellon tuli ilmeisesti olla aina oikeassa, koska se näytti vuosina 1920-1940 Viron virallista aikaa. Ajan määrittely tapahtui siten, että Tarton tähtitornissa otettiin vastaan muista observatorioista lähetetyt aikasignaalit. Näiden pohjalta tarkennettiin tornin kelloa ja siten saatu oikea aika lähetettiin sitä tarvitseville.

Läntisen salin näyttely esittelee tähtitieteen kehitystä 1800-luvulta lähtien. Monet saavutukset ovat hyvin esillä, erityisesti menestyneiden virolaisten tutkimustulokset. Ernst Öpik tutki galaksien etäisyyksiä ja tähtien kehitystä sekä aurinkokunnan ikää. Hän määritteli Andromedan galaksin etäisyyden ja oivalsi, että se on oma galaksinsa eikä kuulunut Linnunrataan. Salin seinällä on iso tähtikartta johon voi valaista tähtikuviot. Lattialla on pienoismalli aurinkokunnastamme. Sen voi käynnistää, jolloin taivaankappaleet liikkuvat oikealla nopeudella toisiinsa verrattuna. Esillä on meteoriitteja sekä eri maiden saavutuksia avaruuden valloituksen saralta.

Museon tornissa on Zeissin kaukoputki vuodelta 1912. Putki on nykyään tähtitieteen harrastajien käytössä. Tähtinäytöksiä pidetään pari kertaa kuussa syyskuusta toukokuulle. Portaita noustessa näkyy myös ovi, joka johtaa historialliseen tähtitieteelliseen kirjastoon. Kirjastonhoitajaseuralaiseni pyynnöstä saimme kurkistaa myös sinne.

Tornin kellari on omistettu seismologialle. Siellä aiemmin mainittu Grigori Levitsky aloitti maanjäristysten mittaukset vuonna 1896. Nykyisinkin siellä seurataan maankuoren liikkeitä useiden seurantakanavien avulla. Kellarin nähtävyys on Tartossa rakennettu Golitsyn-Vilipin pystyseismografi 1920-luvulta.

Tähtitornin pihamaalla on vuonna 1969 paljastettu, erittäin merkittävän tähtitieteilijän ja geodesian tutkijan Wilhelm Struven muistomerkki, jonka muoto symboloi meridiaania ja tiimalasia. Friedrich Georg Wilhelm Struve syntyi Holsteinin herttuakunnassa silloisessa Tanskassa vuonna 1793 ja kuoli 1864 Pietarissa. Tartossa Struve toimi matematiikan ja tähtitieteen professorina sekä tähtitornin johtajana. Frauhoferin kaukoputkella, joka oli tuohon aikaan maailman suurin, hän teki merkittäviä havaintoja.

Hän tutki kaksoistähtijärjestelmiä, joista hän laati 3000 kaksoistähteä sisältävän luettelon. Ensimmäisenä maailmassa hän laski Vega-tähden parallaksin sekä tähden etäisyyden maasta. Struve tutki myös maapallon muotoa, kokoa ja etäisyyksiä. Tämän tiimoilta hän johti kolmiomittaustutkimusta 1816-1855.

Mittaustyö oli laaja, sillä se ulottui Jäämereltä läheltä Hammerfestia Ruotsi-Norjan kautta Suomen suurruhtinaskuntaan. Täältä se jatkui Viron ja Latvian kautta Mustanmeren rannalle lähelle Odessaa Ukrainassa. Tuolloin mittausketju kulki siis kahden valtion alueella: Ruotsi-Norjan ja Venäjän. Ketju on 2820 km pitkä. Mittauskolmioita oli 258 kappaletta ja kolmiomittauspisteitä 265. Työ tuli tehtyä sen verran tarkasti, että Struven maanmittaus toimi osana Suomen maanmittausta 1960-luvulle saakka. Sen perusteella tehtiin ensimmäinen Suomen yleiskartta. Samanlainen merkitys mittaustyöllä on ollut useille muille alueen nykyisille valtioille. Struven kolmiomittausketju valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2005. Suojeluun valittiin Suomen 83:sta mittauspisteestä kuusi. Pohjoisin on Stuorrahanoaivi Enontekiöllä, sitten seuraavat Aavasaksa, Alatornion kirkko, Oravivuori Korpilahdella, Tornikallio Porlammilla ja Mustaviiri Pyhtään saaristossa.

Struvella oli kahdesta avioliitostaan 18 lasta, joista osa kuoli pieninä. Hänen jälkeläisiään oli tähtitieteilijöinä monessa polvessa, mm. Otto Wilhelm von Struve Pietarissa sekä tämän pojat Ludwig ja saksalaistunut Hermann. Ludwigin poika, Wilhelmin pojanpojanpoika Otto Struve toimi tähtitieteilijänä Yhdysvalloissa. Jälkeläisistä moni vaikutti myös muilla tieteenaloilla sekä virkamiehinä ja mm. suurlähettiläänä. Perheen sukutaulu on esillä tähtitornin alakerroksessa.

Tartosta löytyy myös useita tieteenaloja helppotajuisesti esittelevä uudehko (2011) tiedekeskus AHHAA lähellä Tarton linja-autoasemaa Emajoen ja Etanatornina tunnetun asuin- ja toimistorakennuksen vieressä. Keskus on etenkin lapsiperheiden suosiossa. Illalla AHHAA-keskuksesta palatessamme meillä oli tilaisuus ihailla heinäkuista superkuuta ja sen kuvajaista Emajoessa Turusild-Torisillalta.

Zeissin kaukoputki vuodelta 1912. Kuva © Markku Raappana.