Syyskokouksen päätöksiä

Syyskokouksen päätöksiä

1) Jäsenmaksut pysyvät samoina: 18 vuotta täyttäneet 25 euroa ja alle 18-vuotiaat 12 euroa. Kannatusjäsenmaksu on 25 euroa ja ainaisjäsenyyden kertamaksu 500 euroa.
2) Vuoden 2022 toimintaa:
– Yleisönäytökset aloitetaan tammikuussa huomioiden kuitenkin koronatilanne. Yleisöilloissa on maskipakko ja koronapassin tarkistus.
– Jäsenille tarkoitettuja iltoja pyritään pitämään joka kuun viimeinen sunnuntai. Tällöin on mm. opastusta havaintolaitteiden käyttöön.
– Maaliskuussa Talvi-Vekaraan liittyvää ohjelmaa Härkämäellä
– Kevätkokous sunnuntaina 3.4.
– Ad Astra -lehti ilmestyy kesällä ennen Aurinkopäivää
– Aurinkopäivä 24.7.
3) Vuoden 2022 hallitus: puheenjohtaja Veli-Pekka Hentunen, muut hallituksen jäsenet Esa Heikkinen, Jorma Honkanen, Markku Raappana ja Kirsi Strengell
Varajäsenet: Tiitus Hopia, Keijo Ikonen ja Harri Vilokki
4) Yhdistyksen taloutta pidetään yllä jäsenmaksuilla, talkoilla, vierailumaksuilla, avustuksilla sekä pienimuotoisella myyntitoiminnalla. Mikäli tunnet tuttuja, jotka ovat kiinnostuneita tähtitieteestä, niin pyydä heitä liittymään vaikkapa yhdistyksen kannatusjäseniksi.
5) Härkämäellä observatorio tarvitsee säännöllisesti kiinteistön ja laitteiston kunnossapitoa. Näihin talkoisiin on kaikki tervetulleita. Isommista talkoista tiedotetaan erikseen.
6) Toiminnasta tiedotetaan sähköpostilista kautta, kotisivujen uutisissa ja kalenterissa sekä facebook-sivuilla.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.