Warkauden Kassiopeia ry:n 13-vuotistapahtuma kokosi Härkämäelle noin 40 henkilöä, joten kerhotalon sali olikin aivan täynnä. Tilaisuudessa kuultiin kaksi hienoa esitelmää. Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen tutkija Mikko Lavinto kertoi selkeästi nykypäivän kosmologian tutkimuksesta, sen käyttämistä keinoista ja sitä kautta saaduista tuloksista. Esitelmän lopussa saimme kuulla myös paljon kiinnostavia kysymyksiä yleisöltä. Toisen esitelmän piti Ilmatieteen laitoksen tutkija Harri Haukka revontulista. Nämä melko tutut taivaanilmiöt saivat tuekseen runsaasti tärkeää tietoa ja myös taustaa siitä, miten niitä tutkitaan mm. Suomessa. Suuret kiitokset tapahtuman talkoolaisille sekä Varkauden kaupungin kulttuuritoimelle yhdistykselle myöntämästään kohdeapurahasta tapahtumaa varten.
Vuositapahtuma veti Härkämäelle hyvin yleisöä
Bookmark the permalink.